Viihtyisä piha nostaa kiinteistön arvoa

keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Jätepisteen uusiminen on taloyhtiölle aina investointi, mutta järkevästi toteutettu ratkaisu saattaa säästää paljon rahaa ja vaivaa arjessa.

Jätepistettä uusittaessa investoinnille pitäisi aina laskea kustannus sen koko elinkaaren ajalle. Jätepisteiden kohdalla käytetään vähintään 20 vuotta. Näin pitkällä välillä ratkaisut, jotka vaikuttavat esimerkiksi jätehuoltomaksuihin vuositasolla tai huoltokuluihin, tekevät jo varsin merkittäviä eroja eri ratkaisujen välillä.

Lataa opas ja lue lisää, miten taloyhtiön jätehuoltomaksuihin voi vaikuttaa!

Jätepisteen uusiminen liitetään usein osaksi piharemonttia. Viihtyisä, kaunis ja toimiva piha nostaa tutkimusten mukaan taloyhtiön asuntojen arvoa jopa 10%. Esimerkiksi putki- ja viemärisaneeraukseen verrattuna, pihan uudistaminen nostaa asunnon arvoa siis paljon enemmän ja huomattavasti pienemmällä kustannuksella. Tästäkin syystä pihan ja jätepisteen uusiminen kannattaa toteuttaa huolella ja niin, että lopputulos

Jätepisteen järkevä sijoittaminen pihalla ja jäteastioiden oikea järjestys saattaa tehdä merkittäviä säästöjä taloyhtiön jätehuoltomaksuissa. Jo kymmenen metrin matka pihalla näkyy jätemaksujen suuruudessa.

Yhä suurempi osa jätteistä voidaan kierrättää ja jätteiden lajittelulla voi saada aikaan merkittävää säästöä. Kun jokaiselle jätteelle on oma, oikein mitoitettu astiansa, ei tule maksettua turhasta. Lajiteltavan jätteen lisääntyminen näkyy erityisesti sekajätteen määrän vähentymisenä. Sekajäte on kaikkein kallein jätelaji, joten sen määrän pienentäminen tuo säästöä taloyhtiölle. Monissa tapauksissa onkin tarpeellista päivittää eri jätelajien astioiden tilavuudet. Näin saadaan kapasiteetti kohdistettua oikein ja lisää tilaa niille jätteille, joita syntyy eniten.

Jätepisteiden tulee täyttää monet säännökset ja määräykset. Muuten onnettumuuden sattuessa ei vakuutusyhtiö korvaa aiheutunutta vahinkoa ja se jää maksettavaksi taloyhtiölle.

Yksi tällainen tapaus on jäteastian syttyminen tuleen. Vaikka välillä astia saattaa syttyä palamaan tahattomasti, valitettavan usein taustalla on ilkivalta. Tämän ongelman välttää tehokkaasti lukitsemalla jätepisteen. Näin myös varmistaa, että jätepisteeseen päätyy vain oman taloyhtiön jätteet, eikä taloyhtiö maksa turhaan muiden tuomista jätteistä.

Kuten kaikki kulutustavara, myös jätepisteet kuluvat käytössä. Kun jätesuojat tehdään laadukkaista materiaaleista ja asennustyö tehdään huolellsisesti, huoltoväli on noin 8-10 vuotta. Jätesuojien säännöllinen kunnon tarkkailu auttaa pitämään jätepisteen kunnossa. Hannoan tapauksessa, huoltomies pyrkii käymään tarkastamassa kohteet muutaman kuukauden välein. Pienet toimenpiteet hoidetaan siltä seisomalta, isompien huoltotarpeiden kohdalla tiedotetaan isännöitsijää. Säännöllisesti tehtynä huoltotoimenpiteet pidentävät jätepisteen elinikää, eikä tarvetta uusimiselle tule.

 

Lataa Järkevä jätepisteratkaisu -opas tästä!